sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Q-pentueen laajennettu uimakoulu Hyvinkäällä

Aktiiviset Q-pentujen omistajat tulivat koko pentueen voimin viime sunnuntaina Hyvinkäälle koirauintiin, kauimmaiset Porista ja Tampereelta saakka. Lillin emäntä Ulla oli varannut meille kaksi puolen tunnin vuoroa uittajan kera, joten mukaan mahtui myös P-pentueesta Jymy & Bitti sekä Annan "pojat" Ryppy & Topi.

Otto tarkkailee muiden edesottamuksia
Oulan tyylinäyte
Pientä kisailua
Q-sikko yhteislähdössä!
Daami ja Jymy
Veljekset Bitti & Jymy
Topi & Ryppy
Uinnin jälkeen sekä koirat että omistajat pääsivät hengähtämään suolahuoneeseen, jonka jälkeen osa porukasta kurvasi vielä läheiselle hiekkakuopalle rallailemaan. Oli oikein mukava tavata koko pentue samalla kertaa ja vastaava uintireissu pitää kyllä ottaa jossain vaiheessa pahimpien ulkoilukelien aikaan uusiksi.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Reissu Ruotsin erikoisnäyttelyyn 1.10.2011

Matkasimme Annan ja whippettyttöjen Blondie & Tuikku kera Ruotsiin tapaamaan Tuikun tulevaa sulhoa Enzoa sekä osallistuaksemme Vingåkerissa järjestettyyn erikoisnäyttelyyn. Laivamatka Turusta Tukholmaan sujui mallikkaasti ja satamasta suuntasimme kohti sovittua treffipaikkaa. Enzo omistajineen tuli ystävällisesti meitä vastaan Tukholman lähistölle ja saimme rauhassa tutustua koiraan sekä kysellä siitä lisää. Vaalea, kovin hymymäinen olemukseltaan, hienostuneen elegantti ja ihan uskomattoman piitkäkaulainen uros meitä oli odottamassa, eikä kyllä tuottanut pettymystä, päinvastoin! Saimme siinä pyöritellä Tuikkua ja Enzoa vierekkäin, minkä jälkeen oli enää vaikea kuvitella muita vaihtoehtoja. Enzo hurmasi niin ulkomuodollaan kuin tasapainoisella luonteellaan. Omistajan kertoman mukaan se on myös kotioloissa rento ja mutkaton lapsiperheen koira, joka on sosiaalinen ja ystävällinen kaikissa tilanteessa. Enzo on osoittanut innokkuutensa vieheen perään, mutta omistaja ei ole sitten harjoituksia pidemmälle vienyt. Ruotsissa innostus whippetien terveystarkastuksia kohtaan on vielä aika pientä, joten varovasti esitin toiveen Enzon tutkituttamisesta ennen astutusta. Nyt kun silmäpeilaus ja sydänkuuntelu on tehty, molemmista tuli puhtaat paperit ja voimme luottavaisin mielin odottaa Tuikun kevään juoksuaikaa ja astutusta!

SE CH Twyborn Tzigane "Enzo"
Enzon ja Katarinan tavattuamme suuntasimme vähitellen kohti Vingåkeria ja majapaikkaamme. Yövyimme viehättävällä leirintäalueella lähes ainoina asiakkaina näin sesongin ulkopuolella. Lauantaiaamuna ajoimme näyttelypaikalle, jossa tuomarina aikuisilla koirilla oli Henrik Härling (Play A While kennel) ja pennuilla Ingela Kyrklunk (Colt´s). Oli todella mielenkiintoista nähdä monta sukutauluista ja kuvista tuttua koiraa ihan luonnossa. Mieleen jäivät ainakin seuraavat:

Inner Circle´s Don´t Say A Word
Lawtons Put On Your White Sombrero

Upeasti liikkunut SE CH Twyborn Chinese Dragon
Enzon velipuoli SE CH Twyborn Ambrose Congreve
JWW-11 Adagio Crowdstopper
Omista koiristamme ensin kehässä esiintyi nuortenluokassa Blondie, joka sai erinomaisen arvostelun ja sijoittui luokassaan kakkoseksi SA:n kera heti upean Babsanin (JWW-11 Adagio Crowdstopper) jälkeen.

Blondien kuvat Anna Mikkonen
Tuikku esiintyi Annan kanssa puolestaan todella kovatasoisessa valioluokassa sijoittuen myöskin kakkoseksi SA:n kera heti SE CH Twyborn Grey Gardensin jälkeen.


Kumpikaan koiristamme ei sijoittunut lopulta paras narttu -luokassa, mutta muuten olimme erittäin tyytyväisiä reissuun ja sen antiin. Paljon uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia löydettiin ja kivoja suunnitelmia tulevia yhdistelmiä ajatellen saatiin vireille. Reissu oli kokonaisuudessaan niin onnistunut, että uutta piti heti alkaa suunnittelemaan! Kiitos Anna mahtavasta matkaseurasta ja upeista järjestelyistä!

Annan blogista löytyy kuvallinen matkakertomus. Kaikki meidän näyttelykuvamme löytyvät täältä.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Q-tosten (ja vähän muidenkin) treffit Rajasaaressa

Sunnuntaina treffasimme neljän Q-pennun (Luna, Lilli, Otto ja Oiva) kanssa ja mukaan saatiin meiltä Daami, Jennalta Bitti sekä Petra Papun ja Eetun kanssa. Sää oli suosiollinen, kohtuullisen lämmin ja sateeton, koirat nauttivat täysin siemauksin juoksemisesta ja tutustuivat uusin karvaisiin kavereihin. En ollut aiemmin käynyt Rajasaaressa, mutta olin erittäin positiivisesti yllättynyt kuinka tilava, siisti ja maastoltaan vaihteleva koira-aitaus sieltä löytyykään. Yllättävää oli myöskin se, kuinka sulassa sovussa kaikki erirotuiset ja -kokoiset koirat keskenään juoksivat.

Muutama wiipotti uskaltautui kahlailemaan hyytävään mereen ja Luna erehtyi ihan uimaan asti. Mukavasta kokemuksesta innostuneina myös pitkämatkalaiset halusivat tulla pian uudestaan ja jatkossa näitä yhteisiä "Besties-ulkoiluja" varmasti pidetään useammin. Lisätietoa kasvatinomistajille löytyy omalta foorumiltamme. Suunnittelemme myös yhteistä uintireissua Hyvinkään koirauimalaan vaihteluna ankeille syksyn ulkoilukeleille. Siitäkin tarkempaa tietoa löytyy foorumilta.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Luonnetesti ja ulkomuodontarkastus 5.11.2011 Orimattilassa

Kävimme porukalla SRY Päijät-Hämeen järjestämässä luonnetestissä, jossa tuomareina tiukkalinjaiset Sami Heikkilä ja Mikael Laine. Ulkomuodontarkastuksen rottweilereille suorittivat Jouni Nummela ja Henna Heikkilä.

Besties Mustapippuri "Pita"
toimintakyky kohtuullinen +1
terävyys pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua +1
puolustushalu pieni +1
taisteluhalu kohtuullinen +2
hermorakenne hieman rauhaton +1
tempperamentti vilkas +3
kovuus hieman pehmeä +1
luoksepäästävyys hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin +3
laukauspelottomuus laukauskokematon ++
tulos +170 pistettä
Very Happy

Pita kävi samalla ulkomuodontarkastuksessa ja tuloksena hyväksytty ulkomuodon osalta! Very Happy

No nyt sitten harmittaa tietysti entistä enemmän, kun luonne, terveys, ulkomuoto ja koira kokonaisuutenaan olisivat mieluisat, että tämä on pentueen ainoa yksilö, jolla on HC... Twisted Evil 

Besties Makupala "Minttu"
toimintakyky riittämätön -2
terävyys pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua +1
puolustushalu pieni +1
taisteluhalu kohtuullinen +2
hermorakenne vähän hermostunut -1
tempperamentti kohtuullisen vilkas +2
kovuus pehmeä -2
luoksepäästävyys selvästi pidättyväinen -1
laukauspelottomuus laukauskokematon ++
tulos -45 pistettä Confused

Minttukin kävi ulkomuodontarkastuksessa ja tuloksena hyväksytty varauksin (ilmavat korvat).

Unico D-Fence "Pokka"
toimintakyky riittämätön -2
terävyys pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua +1
puolustushalu pieni +1
taisteluhalu kohtuullinen +2
hermorakenne vähän hermostunut -1
tempperamentti kohtuullisen vilkas +2
kovuus pehmeä -2
luoksepäästävyys luoksepäästävä, hieman pidättyväinen +2b
laukauspelottomuus laukausaltis -1
tulos +1 pistettä
Rolling Eyes