maanantai 26. maaliskuuta 2012

Tuikulla alkoi juoksu; astutus huhtikuun alussa!

Vihdoin saimme kauan odotetun uutisen eli seuraavan whippet-pentueemme emällä Tuikulla on alkanut juoksu! Astutusreissulle Ruotsiin lähdetään tulevana viikonloppuna, joten jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, voidaan S-pentuetta odottaa kesäkuun alussa.
Tuikku-Muikkunen whippet-lehden kansikuvatyttönä!
Tuleva sulho Enzo!

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Corso-pentujen kuvia ja kuulumisia

Pennut ovat jo ehtineet reilun kuuden viikon ikään. Eilen pennut saivat mikrosirunsa, eikä protestointia juurikaan esiintynyt; Reino jopa onnistui nukkumaan sirutushetkellä ja jatkoi uniaan pienestä nippaisusta huolimatta. Ulkoilu on pennuille normaalia päivärutiinia lukuisia kertoja päivässä ja jotkut pennuista osaavat jopa pyytää ulos hädän hetkellä. Voisi kuvitella, että sisäsiisteyden oppiminen olisi näille todella helppoa siis.

Meillä on käynyt paljon pennunkatsojia, tositarkoituksella ja ihan muuten vaan, joten pennut ovat saaneet tutustua monenlaisiin uusiin ihmisiin. Alla muutamia kuvia Helin vierailulta (osa kuvista on Heli Poikosen käsialaa, mutta kun kamera kiersi kädestä toiseen, en enää jälkikäteen osaa sanoa, mikä olisi kenenkin ottama...).

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Cafu eli cane corso -pentujemme isä talvisissa kuvissa

Nyt kun innostuin lisäilemään kuvia ja videoita, niin pitäähän Cafunkin päästä esille!
Kuvat Marjo Vierelä

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Cane corso -aiheisia videoita

Muutama informatiivinen videopätkä jaettavaksi corsoista kiinnostuneille:

Tämä pätkä sisältää kuuluisia cane corsoja maailmalta kuvien kera. Pokan ja Cafun pentujen sukulaisiakin löytyy, mm. Pokan isän veli Garcia Corso of Bajer, sen isä Argot, Pokan emän isä, kuuluisa periyttäjä Conan dei Dauni sekä kaukaisempia sukulaisia kuten Irda del Murgese, Nikita, Paco, Saida ja Plud.
Besties R-pentuehan on etäisesti linjattu vanhoihin italialaisiin koiriin.

Tässä löytyy rotuesittely, josta saa monipuolisen käsityksen tämän upean rodun historiasta ja alkuperäisestä käyttötarkoituksesta; suosittelen lämpimästä tutustumaan!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Ärrät 4,5-viikkoa eli pentukuvia!

Tällä viikolla ollaan aloitettu lyhyet ulkoilut!
Hirrrmuinen Rölli!
Ramona
Rommi
Reino on ahne!

Kaarinan ryhmänäyttelyssä 3.3.2012

Kävimme neljän Q-pennun kanssa eilen Kaarinan ryhmänäyttelyssä, jossa oli tuomarina ruotsalainen Marie Gadolin. Otto oli ensimmäistä kertaa kehässä, sai hienon arvostelun, mutta ei oikein liikkunut edukseen ja sai siitä syystä EH:n. Pientä harjoittelua vielä sen liikkumisen kanssa, niin Otosta saadaan oikein mallikas kehäkettu!

Kaikki pentueen nartut olivat yhtä aikaa kehässä ja saivat ERIn. Juniorinarttuja oli toistakymmentä, joten voimme olla syystäkin ylpeitä, kun Lilli (Besties Q-Rankukka) sijoittui hienosti toiseksi luokassa ja SAn!
Lilli ja Ulla




Eka ja Anna







Luna ja Nilla 12 v.

Päivän päätteeksi pääsimme esittämään myös Besties-kasvattajaryhmän, joka sijoittui hienosti toiseksi saaden KP:n. Arvostelukin oli mainio: "Ryhmä koostyy neljästä pentuesisaruksesta. Erittäin hyvä tyyppi ja rakenne, kurvikkaat linjat sekä erinomaiset liikkeet." Kiitos kaikille, että maltoitte olla paikalla loppuun asti!

Kiitos kuvista Maija Laineelle!