sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Yhden aikakauden loppu harrastusrintamalla

Pokka ja Daami

Minkä tahansa harrastuksen pitäisi tuoda iloa ja virkistystä arkeen; antaa voimavaroja, eikä syödä niitä. Koiraharrastus voi parhaimmillaan olla varsin antoisaa, innostavaa ja suorastaan koukuttavaa. Yhteinen kiinnostus rotua kohtaan yhdistää hyvin erilaisia ihmisiä, löytyy uusia ystäviä, jaetaan tietoa ja opastetaan uusia tulokkaita, tuetaan hankalien asioiden osuessa kohdalle ja iloitaan onnistumisista sekä tietysti vietetään aikaa erilaisissa koiramaisissa aktiviteeteissa. Tai näin sen ainakin pitäisi olla...

Pokka ja poikansa Varro (Besties Velikulta)

Pokka ja Blondie
Cane corsoja harrastaessani olen todennut, että edellä mainittu tuntuu olevan kaukana todellisuudesta rodun piirissä. Harvoin olen tavannut niin paljon kyräilyä, p**kan puhumista, aivan uskomattomia yrityksiä mustata toisten kasvattajien/harrastajien maine tai kyvyttömyyttä ihan normaaleihin käytöstapoihin, kuten tuttujen tervehtimiseen näyttelykehän laidalla.

Besties Voimariini, kuva Satu Sjöblom

Erikoisnäyttelyn ROP Besties Velikulta, 15 kk
Uskon, että ilmapiiri rodun harrastajien parissa vaikuttaa osaltaan myös rodusta kiinnostuneisiin ja pennun hankintaa suunnitteleviin, koska epäasiallinen käytös tulee nopeasti esille esim. rodun keskustelupalstaa seuratessa. Turhaa mielipahaa välttääkseni olen itse katsonut viisaammaksi poistua ko. foorumilta jo aikoja sitten. Näyttelyissä käyminen corson kanssa ei suoranaisesti innosta, vaikka whippetien kera mielelläni sitä harrastankin. Whippetin kanssa suurelta osin juurikin siitä ilosta, että tapaan muita rodun harrastajia, joiden kanssa meillä on yhteinen rakkaus, whippet. Corsokehän laidalla en tavoita samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Whippetin pennun hankkineet kyllä yleensä mielellään lähtevät toisenkin kerran näyttelyyn, kun ilmapiiri kehän laidalla on mukavan leppoisa.

Daami ja Pokka

BH Besties Rio Ohoi

Besties Rentun Ruusu
Rotuna cane corso on varsin hurmaava, persoonallinen ja monipuolinen. Muutama vuosi sitten saavutetut pk-oikeudet ovat tuoneet rodun pariin uudenlaista, aktiivista ja jopa tavoitteellisesta harrastamisesta kiinnostunutta porukkaa. Mielestäni tämä on rodulle eduksi, koska koiransa kouluttamisesta kiinnostuneet omistajat yleensä pärjäävät koiriensa kanssa paremmin myös arjessa kuin ne, joiden koirat saavat vähemmän virikkeitä tai henkistä aktivointia. Parhaassa tapauksessa corsosta löytyykin potkua moneen lajiin, jos ohjaaja osaa rakentaa suhteen ja motivaation oikealla tavalla.

Besties Vitsiniekka

Besties Rio Ohoi

Mutta matkassa on silti monta mutkaa. Innokkaat harrastajat tuntuvat valitettavan usein saavan itselleen corson, jolla ei sittenkään riitä fysiikka, terveys tai vietikkyys koekentille saakka hyvästä yrityksestä huolimatta. En tiedä, onko kyse huonosta tuurista, tavoitteellisen treenaamisen aiheuttamasta rasituksesta suhteessa koiran fysiikkaan vai rodun terveystilanteen heikkoudesta, mutta harva pääsee tuloksiin asti corsonsa kanssa. Hyvän, rodunomaisen ja terveen yksilön osuessa motivoituneelle ohjaajalle, pitäisi olla hyvät edellytykset myös tuloksiin.

Besties Rio Ohoi

AD Unico D-Fence "Pokka"

AD Unico D-Fence "Pokka"
Näin kasvattajan näkökulmasta tuntuu surulliselta, kun moni kokee pettymyksen corson hankittuaan, vaikka etukäteen onkin tiedossa rodulle tyypilliset terveysongelmat ja niiden yleisyys. Yleensä se on tosiaan terveys tai sen puute, joka aiheuttaa suurimmat murheet niin koiralle kuin omistajallekin. Kirsikkasilmien operointi on ihan peruskauraa noin joka kolmannella corsolla, mutta kun sen päälle pistetään luusto-ongelmat tai ristisidevaivat, niin haasteita riittää arjessa suuren koiran kanssa. Taas on helppo verrata whippetiin, jolla todella harvoin on koiran elämää haittaavia vakavia sairauksia, jotka vaatisivat useita korjausoperaatioita ja rajoittavat arkea saati johtavat koiran lopettamiseen terveyssyistä parin vuoden iässä.

Besties Your Romulus, kuva Seija Vahtera
Terveys on ollut aina minulle ihan keskeinen tekijä pentueita suunnitellessani ja corsojen kohdalla myös suurin haaste. Suomalainen avoimuus terveysasioissa ei ole kovassa kurssissa kaikissa maissa ja tähänkin törmäsin etsiessäni mieluisaa urosta nartulleni. Kysymäni ulkomainen uros olisi ollut käytettävissä nartulleni, mutta kun pyysin tarkempia tietoja sen jo aikuisista jälkeläisistä ja niiden terveystuloksista, sain nopeasti vastauksen, että minun olisi sittenkin parempi etsiä joku muu vaihtoehto. No, jos ei terveysasioista voi edes keskustella ennen uroksen käyttämistä, niin parempi onkin sellainen uros jättää kokonaan käyttämättä.

Pokka
Corsokasvateistani  (yhteensä 34 kpl, 4 pentuetta) on virallisesti lonkkakuvattu 17 kpl (5 x A, 7 x B, 3 x C, 2 x D), samoin kyynärkuvattu 17 kpl (15 x 0, 1 x 1 ja 1 x 2). Polvet on tutkittu kuudelta kasvatilta, joilla kaikilla tuloksena 0. Selkä on virallisesti kuvattu kahdeksalta koiralta, joista kaikilla tuloksena LTV0. Seitsemällä SP0, yhdellä SP2. Seitsemällä VA0 ja yhdellä VA1. Todellisuus on kuitenkin jotain muuta kuin nämä numerot ja kirjaimet, koska esim. selkäkuvatuista kolme on kuvattu oireilun perusteella ja sille syytä etsien, mutta mitään selittävää tekijää löytämättä. Nämä viralliset kuvaustulokset eivät siis valitettavasti kerro koko totuutta koiran elämänlaadusta, vaikka antavat toki erittäin arvokasta tietoa luuston terveydestä ja poissulkevat potentiaalisia oireilun aiheuttajia.

Erikoisnäyttelyn ROP, FI MVA Besties  Villit Bootsit
Lopputulos tästä kaikesta pohdinnasta on se, että en aio enää jatkaa corsojen kasvattamista. En yksinkertaisesti vain halua kasvattaa rotua, jonka yksilöistä näin moni kärsii erilaisista terveyteen liittyvistä ongelmista, jotka merkittävästi alentavat koiran elämänlaatua aiheuttaen tuskaa ja pahaa mieltä kaikille asianosaisille. Kun harrastus ja/tai kasvattaminen aiheuttaa enemmän surua ja murhetta kuin ilonaiheita, on aika vaihtaa suuntaa ja keskittyä sellaiseen tekemiseen, missä haluaa olla täysillä mukana. Kuluneet vuodet corsojen parissa ovat kuitenkin antaneet minulle lisää kokemusta ja uudenlaista perspektiiviä, jota en olisi saanut vain whippetejä harrastaen. Osaan nyt entistä enemmän arvostaa whippetiä terveenä ja pitkäikäisenä rotuna, sosiaalisia ja yhteistyökykyisiä whippetihmisiä sekä aktiivista ja aikaansaavaa rotujärjestöä.

Emännän silmäterä, Pokka (2009-2016)

tiistai 21. elokuuta 2018

Besties-whippetit nyt myös Facebookissa

Kasvatinomistajien ja kiinnostuneiden seuraajien pyynnöstä olen perustanut Besties-whippeteille oman fb-sivun, josta löytyy kasvattien tuloksia, kuvia ja jatkossa myös pentusuunnitelmia vähän tiiviimpään tahtiin päivitettynä kuin blogissa tai kotisivuilla. Tervetuloa tutustumaan ja tykkäämään.


lauantai 30. kesäkuuta 2018

Whippet-Harrastajien erikoisnäyttely 2018

Whippet-Harrastajat ry järjesti perinteisen erikoisnäyttelynsä tänä vuonna uudessa paikassa, joka ei ehkä ihan puitteiltaan pärjännyt edellisten vuosien Mustialan kanssa, mutta soveltui silti hyvin tapahtuman näyttämöksi. Tuomareina oli tänä vuonna uroksilla (tuomarimuutoksen jälkeen) Kirsten Landsverk (kennel Play Mec, Norja) ja nartuilla Veronika Chrpova Kucekova (kennel z UpInku, Tsekki). Uroksia esitettiin kehässä 66 kpl ja narttuja 59 kpl. Uutta näyttelyssä oli se, että tulokset ja myös arvostelut tulivat suoraan Koiranetiin eli mitään paperisia arvostelukaavakkeita ei täytetty ja jaettu.


Besties Dohate "Onni"
Besties Demothi "Demo"
Zoraden Diversity "Dude"
Zoraden Diversity "Dude", kuva Jaana Jyläntö
Junioriluokan uroksissa esiintyi Tiukun ja Uskon poika Onni sekä Nooran ja minun yhteinen "lontoonrae" Dude. Molemmat pojat saivat EH:n. Onnin velipoika Demo oli vuorostaan kehässä sunnuntain epävirallisessa open showssa.





Besties Cookie Dough "Vega"
Besties Cotton Candy "Blue"


Besties Milky Way "Ruu"
Junioriluokan nartuissa esiintyivät kolme C-pentueen sisarusta eli Blondien ja Farruscon tyttäret. Blue ja Vega saivat molemmat ERIn ja Ruu sijoittui lisäksi luokassa kolmanneksi SA:n kera.

Muusan ja Uskon pennuista kehässä esiintyivät Ola, Lenni ja Armi kaikki ERIn arvoisesti. Lenni tempaisi lisäksi avoimen luokan luokkavoiton SA:n kera sekä sijoittui lopulta "viidenneksi" ollen paras Suomessa kasvatettu uros ja sai vielä vara-sertinkin.

Lenni BIS Open


Armi vasemmalla
Ola
Lenni
Armi, kuva Jaana Jyläntö
Lauantaina kehässä esiintyi myös Daisy (Besties May Day) saaden EH:n, mutta Daisy ei valitettavasti tainnut osua kuvaan lainkaan.

Oma brittityttöni Saffron (Zoraden Sweet Surprise) aloitti näyttelyuransa nuorten luokassa ERIn kera ja sijoittui luokassaan neljänneksi.

Saffron, kuva Kai Heinonen
Saffron, kuva Heli Poikonen
Kasvattajaluokka saatiin esitettyä ja sijoitus oli toinen KP:n kera. Ryhmässä koiria kahdesta eri pentueesta.




Besties Zorro the Hero, B. Zelda the Princess, B. Cookie Dough ja B. Milky Way
Sokerina pohjalla Besties S- ja U-pentueiden emä Tuikku (Jagodas Gingembre) voitti veteraaniluokan ja sijoittui erikoisnäyttelyssä paras narttu kolmoseksi kunniakkaassa 11 vuoden iässä.  Mikä onkaan hienompaa kuin hyvin säilynyt veteraanikoira. <3

Tuikku PN3
Erikoisnäyttely on kyllä aina yksi vuoden kohokohta, kun pitkän päivän aikana saa rauhassa katsella kauniita whippetejä ja tavata tuttuja. Perinteeksi on muodostunut myös piknik-eväät, joten mikäs siinä on ollessa.
Turistikoira-Viiru etsiytyi viilentävien vesien äärelle.



tiistai 12. kesäkuuta 2018

Monipuolinen harrastusviikonloppu kesäkuun alussa

Kesäkuun toinen viikonloppu oli kasvateilla ja niiden omistajilla täynnä aktiivista harrastamista.

Sunnuntaina 10.6. juostiin Vihdissa SaFa:n järjestämät maastot, joissa starttasi neljä kasvattia (Ipa, Helmi, Lola ja Venla) sekä meidän oma Viirumme. Alkuerissä nähtiin paljon hienoja suorituksia ja ilmeisesti kisojen parhaat alkueräpisteet juoksi Viiru (Crimdon Bell) ensikisassaan. Ipa ja Helmi eivät tällä kertaa yltäneet finaaleihin, eikä Lolan pisteet ihan riittäneet sertiin, mutta Venla (FI KVA-r&m Besties Washakie) räjäytti potin ja voitti normikorkuiset whippetit sekä juoksi koko päivän parhaat pisteet eli oli Best In Field. Huikeat onnittelut Venlan perheelle! Juhannuksena Venla pääsee edustamaan Suomea Tanskan EM-kisoissa.

Venlan alkuerä, kuvaaja Kerttu Tuomi

Viirun alkuerä, kuvaaja Kerttu Tuomi

Viirun kisakirjan korkkaus ja uran aloitus sujui mallikkaasti ja lopputuloksissa Viiru oli yk-whippetien toinen ja sai sertin.



Viiru punaisella, kuvat Sari Kettunen
Samaan aikaan Forssan näyttelyssä esiintyi neljä kasvattia neljästä eri pentueesta eli Ola, Ruu, Mokka ja Muumi. Ola aloitti tyylikkäästi PU4-sijoituksella ja tytöt jatkoivat siitä: Mokka AVO ERI2 SA, Muumi VAL ERI1 SA PN2 ja varasert sekä Ruu JUN ERI1 SA PN1 sert ja VSP. Besties-kasvattajaluokka oli ROP kunniapalkinnon kera ja arvostelukin mukava: "Ryhmä erittäin yhtenäisiä koiria, hyvä koko ja tyyppi, tyypilliset päät, hyvänmuotoiset rungot ja tyypilliset liikkeet." Tuomarina Igor Selimovic. Kiitos kasvatinomistajille, jotka esittivät ryhmän. Kuvat näyttelystä on ottanut Sinikka Morander.

Besties Zephyr the West Wind "Ola"

Besties Milky Way "Ruu"


Besties Stinky "Muumi"
Sunnuntaina urakoi omaa osuuttaan myös Besties Zippy the Happy "Nino", joka osallistui nyt toista kertaa verijäljellä voittajaluokkaan. Tällä kertaa tuloksena VOI1 eli ensimmäinen kolmesta valionarvoon vaadittavasti voittajaluokan ykkösestä on plakkarissa. Kasvattaja on niin ylpeä tästä koirakosta, joka on ottanut whippetille ei niin tyypillisen lajin haltuun ja nähnyt paljon vaivaa rohkeasti lähtemällä mukaan myös kokeisiin. Vastaanotto kun ei ole ihan joka kerta ollut lämmin näin erikoisen jälkikoirarodun kanssa.

Nino kuvattuna viime syksyn Besties-leirillä
Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä, Whippet-Harrastajien yhdessä borzoiden kanssa järjestämään luonnetestiin (tuomareina Auli Kiiminki ja Riitta Lehmuspelto) osallistui viikonlopun aikana kolmen Besties-pentueen emät.

FI KVA-m Crimdon Crimdon Zircon "Pii", Besties E2-pentueen emä
FI, EE MVA Pendahr Vanity Fair "Muusa" (Besties Z-pentueen emä):
Toimintakyky + 1a kohtuullinen
Terävyys +1b koira, joka ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu -1 haluton
Taisteluhalu -1 pieni
Hermorakenne +1a hieman rauhaton
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +3 laukausvarma
Loppupisteet +123

Ja sunnuntaina oli vuorossa EE CH, LV CH Besties User Friendly "Pikka" (Besties A2-pentueen emä). Pikkan kuvat luonnetestistä on ottanut Kati Hummelin.






Kasvattajana olen erityisen iloinen siitä, että kasvatinomistajat kokeilevat ennakkoluulottomasti eri lajeja ja puuhastelevat koiriensa kanssa lajista riippumatta. Whippet on varsin monipuolinen rotu ja varmasti jokainen halutessaan löytää jotain mielekästä yhteistä tekemistä, josta nauttii niin koira kuin omistajakin.